Maaseudun Tulevaisuus kansi
Julkaisukieli suomi

Maaseudun Tulevaisuus

Maaseudun tulevaisuus on Suomen päivälehdistä luetuimpien listalla sijalla kaksi. Vankka uutistarjonta kotimaasta ja ulkomailta tarjoaa etenkin maa – ja metsätalouden elinkeinonharjoittajille paljon asiaa. Sisältö keskittyy nimensä mukaisesti maatalouteen, metsätalouteen ja maaseutuyrittämiseen.

Maaseudun Tulevaisuus ilmestyy kolme kertaa viikossa, joka maanantai, keskiviikko ja perjantai, muutamia poikkeuksellisia päiviä lukuun ottamatta. Maaseudun Tulevaisuuden tilaukseen sisältyy lisälukemista useampia kertoja kuukaudessa: Kantri-kuukausiliite sekä Suomalainen Maaseutu-liite. Kuukausiliite Kantri sisältää asiaa ja tunnelmointia hieman rennommalla otteella. Mukana vapaa-aika, harrastukset, ilmiöt ja tapahtumat, luonto ja trendit. 12 kertaa vuodessa julkaistava Suomalainen Maaseutu –liite täydentää kokonaisuutta muun muassa noin 2000 ilmoituksen Maatalouspörssillä.

Perjantaisin jaettava liite Viikonvaihde sisältää monipuolisesti juttuja maaseudusta ja siellä asuvista ihmisistä, ruuasta ja kädentaidoista sekä myös televisio- ja radio-ohjelmat koko viikolle. Metsänomistaja-erikoisnumero ilmestyy viisi kertaa vuodessa ja siinä käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa metsänhoito, puunkorjuu, puukauppa, metsäluonto ja metsäverotus.

Maaseudun tulevaisuus on jokaisen ammatinharjoittajan vakiovaruste, jolla pysyy ajan tasalla ajankohtaisista asioista. Tämä lehti sisältää myös paljon faktaa ja muuten hyödyllistä tietoa. Lehti ei ole kuitenkaan pelkästään raskasta asiaa, vaan liitteet keventävät lukukokemusta. Mielipidekirjoitukset tuovat myös lukijoiden äänet esille. Maaseudun tulevaisuuden hinta on mahdollista vähentää elinkeinonharjoittajan verotuksessa.

Paras tarjous löytyy aina osoitteesta Lehtiapaja.fi! Tilaa Maaseudun tulevaisuus meiltä Lehtiapajalta aina edulliseen tarjoushintaan suoraan kotiovellesi. Jakeluun, laskutukseen ja mahdollisiin tilaajalahjoihin liittyvät kysymykset tulee ohjata suoraan kustantajalle.

Nyt voit tilata Maaseudun Tulevaisuuden kauttamme myös pelkästään diginä! Digitilaukseen kuuluuvat seuraavat sisällöt:

- MT:n ja sen liitteiden (Viikonvaihde, Kantri, MT Metsä ja Suomalainen Maaseutu) näköislehdet luettavissa heti niiden ilmestyttyä.

- Vapaa käyntioikeus MT.fi:ssä oleviin sisältöihin ja palveluihin.

- MT Plus -artikkelit vapaasti luettavissa Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilla.

- SääPLUS-palvelu sisältää säätilastot 20 eri havaintoasemalta, ruiskutussään sekä kartta-animaatiot lämpötiloista, kasvukauden lämpösummasta, hallaennusteesta ja lumen syvyydestä.

  • Maa: Suomi
  • Kieli: suomi
  • Julkaisua / vuosi: 151
  • Kustantaja: Viestilehdet Oy
  • Aloitusvuosi: 1916

Kenelle tuote sopii?
  • Mies: 76 %
  • Nainen: 24 %
  • Ikä: 20 - 100 Vuosi

Arviot Maaseudun Tulevaisuus lehdestä

Nimesi:
Arvioi lehti:
Arviosi:
500 merkkiä jäljellä Lähetä
  • Marita Viitanen, Hyvä lehti, kun tarttuu ns. vanhaan malliin maaseudun ihmisten ongelmiin.

Tilaa lehti Maaseudun Tulevaisuus

Arvostelu::
4/5 (236 ääntä)
Tykkää:

Valitse lehtitilaus

Määräaikainen tilaus

  • 37 nro 65,70 € säästä 26%
    Anna lahjaksi

    3 kk:n määräaikaistilaus + diginäköislehden ja -arkiston lukuoikeus

  • 75 nro 131,40 € säästä 26%
    Anna lahjaksi

    6 kk:n määräaikaistilaus + diginäköislehden ja -arkiston lukuoikeus

  • 151 nro 262,80 € säästä 23%
    Anna lahjaksi

    Vuoden määräaikaistilaus + diginäköislehden ja -arkiston lukuoikeus

Muut tilasivat myös

FD1366FB-83E4-4558-862D-F679E405D3F0
https://www.lehtiapaja.fi/uutiset-ja-sanomalehdet/maaseudun-tulevaisuus?tyyppi=2&kansainvälinen=0