• Luotettava vuodesta 1998
  • Henkilökohtainen asiakaspalvelu
  • Ei kestotilauksia

Viherpiha

Julkaisukieli suomi

4/5 (125 ääntä)

Julkaisuaikataulu 2022

Toimitusnopeus riippuu täysin lehden kustantajasta ja emme voi siksi luvata tiettyä alkamispäivää, mutta voimme antaa arvion. Yleensä kustantajat tarvitsevat vähintään kaksi arkipyhätöntä viikkoa tilauksen käynnistämiseen, jotta tilaus alkaa seuraavasta ilmestyvästä numerosta. Eli jos lehti ilmestyy alle 2 viikkoa tilauspäivästä, on mahdollista, että tilaus alkaa vasta sitä seuraavasta numerosta. Huomioithan, että ilmestymispäivä ja toimituspäivä voivat erota toisistaan riippuen siitä missä päin Suomea asut.
8. 17 elokuuta
9. 14 syyskuuta
10. 12 lokakuuta
1112. 16 marraskuuta

Tuotekuvaus

Viherpiha on vuoden jokaisena kuukautena ilmestyvä, Pohjoismaiden kattavin puutarhalehti, josta löytyy vinkkejä niin kokeneille viherpeukaloille kuin aloittelijoillekin. Viherpiha tarjoaa 20 vuoden kokemuksella ajankohtaisia vinkkejä pihan- ja puutarhan kunnostamiseen.

Kiinnostus puutarhan viihtyvyyteen ja hyötykasvien kasvattamiseen on kasvanut viime vuosien aikana. Piha, parveke tai muu ulkotila nähdään entistä enemmän osana aktiivista oleskelutilaa. Ulkotilojen sisustukseen sekä tyyliin investoidaan yhä enemmän aikaa ja rahaa. Viherpihasta saat vinkkejä piha-alueen rakentamiseen, mutta myös oman tyylin oivaltamiseen.

Viherpiha sisältää vaihtuvia teemoja vuodenajat huomioiden. Syyskaudella teemoja ovat mm. ruskan ja syksyn värien inspiroimat pihakoristelut ja valaistus. Samalla valmistaudutaan kylmeneviin iltoihin ja vuodenaikaan sopiviin ulko- ja sisäkasveihin. Syksyn vakioteemoihin kuuluvat luonnollisesti myös marjat ja sienet, vaikka näitä ei välttämättä ihan omalla pihalla kasvaisikaan. Talvikausi tuo tullessaan teemoja kuten talvelle tyypilliset pihakoristelut valoineen. Jouluteema on luonnollisesti hallitsevassa osassa ja näkyy myös pihan koristelussa havuineen ja lyhteineen. Samalla perehdytään esimerkiksi siihen, miten talven tuhoja voidaan minimoida. Kasvien suojaaminen on erittäin tärkeää lumen ja pakkasten aikana.

Kevät ja lähestyvä kesä on tietysti puutarhanhoidon ja pihan laittamisen kuuminta aikaa. Piha ja parveke siivotaan talven jäljiltä kevätkuntoon. Tällöin Viherpihasta saat apua kauneimpien istutusten suunnitteluun ja oikeaan aikatauluun istutusten suhteen. Viherpihasta löytyy myös vinkkejä uusimmista puutarhanhoidon työkaluista ja tuotemerkeistä.

Kesällä lähinnä nautitaan hyvän pihasuunnittelun tuloksista eli kukista ja kasveista. Viherpihasta voi lukea ohjeita kuinka luonnon kauneutta pidetään yllä kesäaikana. Kuihtuneita kukintoja on nypittävä, pensaita ja kukkia on muistettava kastella säännöllisesti ja paljon kuumalla ilmalla. Lisäksi rikkaruohojen tuhoamiseen Viherpiha tarjoaa tehokkaimmat vinkit.

Tilaa Viherpiha ja saat uusia ideoita pihanhoitoon! Lehtiapajalta löydät aina alennetut kampanjahinnat. Tilaus alkaa aina seuraavasta mahdollisesta numerosta. Viherpihan kustantaja A-lehdet vastaa lehden toimittamisesta, tilaajalahjoista sekä laskutuksesta. A-lehtien asiakaspalvelun tavoitat numerosta (09) 759 6600 ja sähköpostitse asiakaspalvelu@a-lehdet.fi.

HUOM! Tarjoukset ovat voimassa uusille tilaajille kotimaassa. Edellisestä tilauksesta on näin ollen täytynyt kulua vähintään 100 vuorokautta.

Maa: Suomi
Kieli: suomi
Julkaisua / vuosi: 12
Kustantaja: A-lehdet Oy
Painos: 70907


Kenelle tuote sopii?

Mies: 31 %
Nainen: 69 %


500 merkkiä jäljellä
FD1366FB-83E4-4558-862D-F679E405D3F0