Et voi äänestää tällä hetkellä. Yritä myöhemmin uudelleen.
Sinä olet jo antanut arviosi tästä lehdestä
1. Valitse tilaustapa
2. Valitse tarjous
3. Valitse tilaajalahja
Julkaisuaikataulu 2023
Toimitusnopeus riippuu täysin lehden kustantajasta ja emme voi siksi luvata tiettyä alkamispäivää, mutta voimme antaa arvion. Yleensä kustantajat tarvitsevat vähintään kaksi arkipyhätöntä viikkoa tilauksen käynnistämiseen, jotta tilaus alkaa seuraavasta ilmestyvästä numerosta. Eli jos lehti ilmestyy alle 2 viikkoa tilauspäivästä, on mahdollista, että tilaus alkaa vasta sitä seuraavasta numerosta. Huomioithan, että ilmestymispäivä ja toimituspäivä voivat erota toisistaan riippuen siitä missä päin Suomea asut.
Ryhmä Hau -tv-sarjasta tutut koiranpennut seikkailevat nyt myös oman Paw Patrol -lehden sivuilla!
Suosikkisarjan hahmot saapuvat nyt kotiin 10 kertaa vuodessa. Pentujen oma lehti tarjoaa tarinoita ja kehittäviä tehtäviä. Lehden parissa lapsi oppii koulussakin tarvittavia taitoja ja Ryhmä Hau opastaa lasta hauskasti hänen omalla kielellään esimerkiksi numeroiden, kirjainten ja lukemisen maailmaan. Oppimisestakin tulee mieluisampaa, kun opettajina toimivat rakkaat satuhahmot! Lapsi hullaantuu hahmojen seikkailuista ja oppii sivussa kuin huomaamatta. Jokaisen Paw Patrol -lehden numeron mukana tulee myös hieno liitelahja, jonka kanssa leikit jatkuvat!
Paw Patrol -lehteä ilmestyy 6 numeroa vuodessa. Tilaa Paw Patrol lahjaksi alennushintaan osoitteesta Lehtiapaja.fi!
https://www.lehtiapaja.fi/lapset-ja-nuoret/paw-patrol-ryhma-hau-12094Paw Patrol (Ryhmä Hau)//kuvat.lehtiapaja.fi/upl/thumb380x500/paw-patrol-ryhma-hau-4-2023.jpg49EURInStockLastenlehdetRyhmä Hau -tv-sarjasta tutut koiranpennut seikkailevat nyt myös oman Paw Patrol -lehden sivuilla!
Suosikkisarjan hahmot saapuvat nyt kotiin 10 kertaa vuodessa. Pentujen oma lehti tarjoaa tarinoita ja kehittäviä tehtäviä. Lehden parissa lapsi oppii koulussakin tarvittavia taitoja ja Ryhmä Hau opastaa lasta hauskasti hänen omalla kielellään esimerkiksi numeroiden, kirjainten ja lukemisen maailmaan. Oppimisestakin tulee mieluisampaa, kun opettajina toimivat rakkaat satuhahmot! Lapsi hullaantuu hahmojen seikkailuista ja oppii sivussa kuin huomaamatta. Jokaisen Paw Patrol -lehden numeron mukana tulee myös hieno liitelahja, jonka kanssa leikit jatkuvat!
Paw Patrol -lehteä ilmestyy 6 numeroa vuodessa. Tilaa Paw Patrol lahjaksi alennushintaan osoitteesta Lehtiapaja.fi! 490 nroa0paw-patrol-ryhma-hau-4-2023.jpg2023-05-02
Haluatko vastauksen kysymykseesi? Klikkaa tästä