Kaksplus
12 NUMEROA VUODESSA

 


 

Kaksplus

Odotus - Vauva - Leikki-ikä - Koululainen

Suomen ainut pienten lasten vanhempien tekemä vauvalehti

KaksPlus, Suomen suurin vauvalehti ja lapsiperheen erikoislehti, on lukijoilleen sekä vankka auktoriteetti että läheinen ystävä. Jo vuosikymmenten ajan suomalaiset lapsiperheet ovat tottuneet saamaan KaksPlussasta luotettavaa ja ajankohtaista tietoa raskaudesta, synnytyksestä, vauvanhoidosta, lapsiperheen hankinnoista ja lastenkasvatuksesta. Samaan aikaan lehti tarjoaa vahvan samastumispinnan, kokonaisen "KaksPlus-maailman".

Lehti neuvoo lapsiperheen hankinnoissa ja esittelee lapsille tärkeitä tavaroita.
KaksPlus ei tyydy yleistämään asioita. Lastenhoidon erikoislehtenä se muistaa, että jokainen lapsi ja jokainen perhe on erilainen. KaksPlussaa voi suositella alle kouluikäisten vanhemmille ja vanhemmiksi haluaville. Lehti sopii myös kaikille lasten ja lapsiperheiden parissa työskenteleville ihmisille, sillä lukemalla KaksPlussaa pääsee selville suomalaisen lapsiperheen tarpeista ajatuksista ja elämästä.


Nyt kestotilauksiin omat hienot tilaajalahjat!

Tilaajalahjat voimassa viimeistään 01.08.2012 alkaviin tilauksiin.
Tilaajalahjat toimitetaan pääsääntöisesti 3-4 viikkoa tilausmaksun ensimmäisen erän suorituksen jälkeen. Yli 50 Euron arvoiset tilaajalahjat toimitetaan vasta kun koko tilaussumma on maksettu.Lahjat toimitetaan aina tilauksen maksajalle, myös Mikäli tilauksen maksaja asuu ulkomailla.


 Nyt määräaikaisiin jaksoihin ja kestotilauksiin vaihtoehtoisena tilaajaetuna yhden kuukauden lehdet valitsemastasi Otavamedian lehdestä (n. 15 nimikettä). Edun arvo jopa 26,00 Eur! Lehti toimitetaan tilauksen toisen kuukauden kuluessa. Lahjatilauksissa tilaajaetulehti toimitetaan tilauksen maksajalle.
Tilaajaetulehteä ei toimiteta, mikäli tilauksessa on jokin toinen tilaajalahja.

Lisäksi kestotilaajan etuna tilauksen ollessa voimassa:
Dekon asuntomessunumero, nro 7, heinäkuussa

Voit tehdä tilauksen myös puhelimitse puh. 09 - 851 77 800 (ma - pe) klo 8.45 - 16.15)

 
 

TARJOUSHINTAMME

 
 
Kesto Tilausmuoto Erät Tarjous Hinta Säästä Tilaajalahja
9 kk Määräaikainen 1-4 52.00 64.00 19 % 1 kk valitsemastasi lehdestä
12 kk Määräaikainen 1-4 91.80 1 kk valitsemastasi lehdestä
4 kk Kestotilaus 1 21.00 33.60 37 % 1 kk valitsemastasi lehdestä TAI Valitsemasi tilaajalahja
8 kk uusi Kestotilaus 1-2 37.90 56.70 33 % 1 kk valitsemastasi lehdestä TAI Valitsemasi tilaajalahja
9 kk uusi Kestotilaus 1-2 40.00 64.00 37 % 1 kk valitsemastasi lehdestä TAI Valitsemasi tilaajalahja
12 kk Kestotilaus 1-4 80.20 91.80 13 % 1 kk valitsemastasi lehdestä TAI Valitsemasi tilaajalahja
18 kk uusi Kestotilaus 1-4 88.00 137.70 36 % 1 kk valitsemastasi lehdestä TAI Valitsemasi tilaajalahja
24 kk uusi Kestotilaus 1-4 110.00 183.60 40 % 1 kk valitsemastasi lehdestä TAI Valitsemasi tilaajalahja
 

1. Valitse tilausjakso

2. Tilaustiedot

3. Tilausvahvistus

 
 

Valitse tilausjakso

 
 
 
 
 
 

 
 
 

* Tarjous uusille tilaajille JA määräaikaisten jaksojen jatkotilauksiin. Tilaus on uusi Mikäli aikaisempi tilaus on päättynyt 5 kk ennen uuden tilauksen alkua. Ulkomaille tilattaessa tilaushintaan lisätään maakohtaiset postimaksut. Postimaksuja voit tiedustella tästä

Voit ladata itsetulostettavan lahjakortin tästä

 
 Kaksplus
 
 
 
 
ILMESTYMISAIKATAULU 2012
1. 28.12.2011 Haaveissa hyvä kunto ja koko perheen lomat. Uudet ruokatuulet
2. 31.1.2012 Koti kuntoon, järjestystä huusholliin! Ruokakalenteri reilaan. Vauva tulee kotiin
3. 28.02. Fiksu vanhempi, budjetti balanssiin! Onnellinen odottaja. Helpot herkut illanistujaisiin
4. 27.03. Koko perheen kevätuutuudet. Pieni koululainen. Synttäritarjottavat
5. 24.04. Ihana, kaunis äiti. Isät ja pojat. Loistava leikki-ikäinen. Isät ja pojat. Loistava leikki-ikäinen. Kesän ensimaut
6. 29.05. Lomapuuhat ja perheprojektit. Isovanhemmat. Rakasta ruoalla
7. 26.06. Lepoa ja lomaa plus asunto- ja talounelmia. Top 5 grilliherkut
8. 31.07. Ulkoa sisälle, kotoa töihin. Reput, farkut ja tennarit. Välipalat
9. 28.08. Suuri trendinumero. Lapsiperheen tavarataivaan uutuudet. Oma aika. Ulkoiluvaatteet
10. 25.09. Hyvinvointia koko perheelle. Juhlavaatteet. Uudet päivällissuosikit
11. 30.10. Talven harrastevälineet. Leipää ja muita leivonnaisia. Hurraa isä! Joulun lahjat ja koristeet joka kukkarolle
12. 27.11. Missä on mun juhlat? Suloiset sisävaatteet

 
 
 
 
 
 


 
 

Koskeeko muutospyyntö vain tätä lehteä vai kaikkia lehtiä, jotka tulevat tähän osoitteeseen?