Rakastettu Askel lohduttaa ja rohkaisee
Askel on Suomen suurin ja monipuolisin kristillinen aikakauslehti.
Kansallisen mediatutkimuksen mukaan meillä on lukijoita jo 64 tuhatta
ja määrä kasvaa kovaa vauhtia.
Askel on uudistunut entistäkin runsaammaksi ja ulkoasultaan raikkaan moderniksi.
Monipuolinen ja korkeatasoinen lehti ilmestyy kerran kuussa. Se tukee
ja ilahduttaa aikuisia ihmisiä elämän eri käänteissä. Askelen vahvuus
ovat koskettavat henkilöhaastattelut ja tunnetut kolumnistit. Lukijoita
palvelevat myös suositut esirukouspalvelu ja kirjeenvaihtopalsta, jonka
avulla moni on löytänyt elämänkumppanin.
Askel ei tirkistele vaan lähestyy lämpimästi. Se ei esittele julkkisten
juoruja vaan kertoo, mihin he uskovat ja mistä he saavat eväät
jaksamiseen. Lehti antaa äänen myös hänelle, jonka elämän sankaruuden
tuntee vain lähipiiri. Siksi Askel on viime vuosina koko ajan
kasvattanut levikkiään.
|